![]() |
| Koko perhettä kuunnellen - Mammakeitaan toiminnan tausta-ajatus | | Tulosta | | Sähköposti |
|
Mammakeitaan toiminnan perustana on lapsentahtisuus, jota haluamme tukea ja edistää. Mutta mitä termin taakse kätkeytyy? Lapsentahtisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että vauvaa pidetään alusta asti yksilönä, jolla on omat tunteet ja tarpeet. Hän osaa omalla tavallaan ilmaista itseään, kunhan maltamme kuunnella häntä. Elämä lapsen tahdissa merkitsee lapsen ottamista vakavasti: vanhemmat pyrkivät ensi hetkistä lähtien huomioimaan vauvan tunteen- ja tarpeenosoitukset ja vastaamaan niihin. Lasta kunnioittava elämäntapa on vastaisku kiireelle ja materian haalimiselle, koska lapsi vaatii aikaa ja läsnäoloa, jotta häntä voisi kuunnella. Pienen vauvan itkuun on aina vastattava ja rintaa on annettava lapsen sitä tarvitessa. Myös isolla lapsella on oikeus tulla kuulluksi. "Hankalan lapsen" käyttäytymisen taustalla voi olla oma asenteemme häneen: saako hän näyttää tunteitaan ja ilmaista tahtoaan? Keskustellaanko hänen kanssaan vai onko hän mielestämme vain tahdoton olio, jota voi mielin määrin komennella? Vaadimmeko lapselta hänen kehitykseensä nähden liikaa? Onko mieliimme huomaamattamme iskostunut vanha näkemys siitä, että lapsi on jotenkin luonnostaan paha? Lapsen ehdoilla toimiminen ei merkitse sitä, ettei lapsen kodissa ole sääntöjä tai vastuuta kantavaa vanhempaa. Kunnioitus ei merkitse myötäilemistä. Pyrkimyksenä on, ettei lasta jyrätä ja vanhemmat kysyvät myös lasten mielipidettä päättämistään asioista. Lapsi saa kehittyä omassa tahdissaan. Vanhemmalta tämä vaatii uskoa siihen, ettei kaikki tapahdu aina ja poikkeuksetta kuin oppikirjoissa. Kun lapsen tunteet ja tarpeet huomioidaan, perheen jäsenten välille syntyy tiivis kiintymyssuhde. Lapsi saa hyvät eväät elämään: hänestä kasvaa tasapainoinen, itseensä luottava ja muita huomioiva ihminen. Arjessa tällainen vanhemmuus on oikeastaan toimimista omien vaistojen mukaan, kutakin lasta ja hänen erityspiirteitään kunnioittaen. Se ei ole aina helppoa, koska lapsen kehityksessä on erilaisia kausia, joita vanhemman tulee ymmärtää. Mammakeidas-yhdistys haluaa tukea ja rohkaista perheitä luottamaan itseensä erilaisissa kehitysvaiheissa esimerkiksi imetyksen aikana. Yhdistyksemme kokee tärkeäksi kertoa lapsentahtiseen elämään monesti liittyvistä, hieman tavanomaisesta poikkeavistakin ajatuksista lapsiperheen arjessa - niistä perinteisistä ja kaikille tutuista kerrotaan neuvolassa ja vauvalehdissä. Toiminnassamme mukana olevia perheitä yhdistää samanlainen halu kuulla ja kunnioittaa lasta, mutta koska lapset ovat erilaisia, meitäkin on monenlaisia. Joku pissattaa vauvaansa tämän syntymästä lähtien, toinen käyttää kesto- ja kolmas kertakäyttövaippoja. Joku on hankkinut vauvalleen vain kantoliinan, toinen liikkuu myös vaunuilla. Eräät meistä ovat palanneet työelämään, toiset hoitavat lapsiaan pitkään kotona. - Sinunkin perheesi omine tapoineen on tervetullut mukaan toimintaamme! |
